Pure Waste

Pure Waste

Pure Waste valmistaa lankoja, kankaita ja vaatteita 100 prosenttisesti kierrätetystä materiaalista. Pääraaka-aineena toimii puuvillainen leikkuujäte, joka jalostetaan kierrätyskuiduksi leikkuujätteen syntysijoilla, Intiassa, yhtiön osakkaan omistamalla tehtaalla. Mekaanisesti kierrätetyn puuvillan lisäksi valmistuksessa käytetään lujitteena PET-pulloista saatavaa kemiallisesti kierrätettyä polyesterkuitua.

Ekologisten materiaalien lisäksi Pure Wasten ideana on, että heidän tuotteensa pysyvät samoina vuodesta toiseen. Heidän valikoimaansa kuuluukin niin sanottuja perustuotteita – t-paitoja, svetareita ja kangaskasseja. Itse tuotteiden lisäksi tärkeää heille on myös tiedon jakaminen tekstiilien vastuullisemman kuluttamisen puolesta. Kiertotalous huomioidaan tuotannon jokaisessa vaiheessa mm. minimoimalla hävikin syntyminen sekä uudelleenkäyttämällä asiakkailta palautettuja tuotteita.

Vaikka Pure Waste on saanut alkunsa perustajien toisen yrityksen materiaalitarpeesta ja halusta tehdä mahdollisimman ekologista kangasta, on myös luotettavilla yhteistyökumppaneilla ja hankkeilla ollut tärkeä rooli liiketoiminnan kehittämisessä. Pure Waste on ollut mukana mm. Telaketju-hankkeessa. Samaisesta hankkeesta on saanut alkunsa myös Paimion poistotekstiilien jalostuslaitos ja Rester Oy, jossa Pure Waste on osakkaana.

Kuvassa Noora Alhainen, joka vastaa Pure Wastella hankkeista. Kuuntele Pure Wasten tarina Nooran kertomana tästä. Tutustu myös Kuituus-podcastin viidenteen jaksoon, jossa Noora ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Samuli Patala keskustelevat Kuituuden Sini Suomalaisen kanssa kiertotalouden ekosysteemeistä!