Nordic Upstream

Nordic Upstream

Nordic Upstream on inspiroiva esimerkki kierrätysmateriaalin tuomista mahdollisuuksista. Aiemmin parkettihuoltoja tehnyt Rajalan perheen yritys joutui koronan myötä miettimään uusia vaihtoehtoja liiketoiminnalleen. Idea syttyi, kun vastaan tuli Lounais-Suomen jätehuollon mainos pian avattavasta poistotekstiilien jalostuslaitoksesta. Nyt yritys hyödyntääkin kierrätettyä tekstiilikuitua monipuolisessa tuotevalikoimassaan. Uuden liiketoimintasuunnan myötä Nordic Upstream valmistaa täysin kierrätetyistä materiaaleista – esimerkiksi muun teollisuuden ylijäämästä, sivuvirroista tai jätteestä – muun muassa seinä- ja lattiapaneeleita, tarjottimia, pöytiä sekä tuoleja.

”Kaikki mitä me teemme perustuu kierrätykseen”, Olli Rajala, toinen yrityksen omistajista, kertoo.

Innostus kierrätettyjen tekstiilien hyödyntämiseen ei tullut kuitenkaan täysin tyhjästä. Perheyrityksessä oli useampia vuosia sitten jo testattu tekstiilien hyödyntämistä huonekalu- ja muotopuristamisessa, mutta tuolloin idea oli vielä jäänyt kokeilun tasolle. Kun kierrätettyä tekstiilikuitua alettiin jalostaa Paimion tehtaalla, palaset loksahtivat viimein paikalleen – vaadittavaa tekniikkaa ja tietotaitoa yrityksessä jo oli ja nyt myös materiaalia oli paikallisesti saatavissa.

Nordic Upstreamilla on oma tehdas, jossa uutta materiaalia on ollut mahdollista testata. Laitteiston lisäksi on tarvittu pitkäjänteisyyttä ja halua kokeilla uutta.

”Onhan se ollut aikamoinen prosessi”, yrityksen toimitusjohtaja ja toinen omistaja Mikko Rajala kertoo tuotekehityksestä.

Matkan varrella on ollut paljon testailua, ihmettelyä ja oppimista. Oma tehdas on kuitenkin mahdollistanut joustavan tuotekehityksen – Heidi Rajala kertookin, että jos idea uudesta tuotteesta on tullut yön aikana, jo aamulla sitä voidaan kokeilla käytännössä.

Tärkeitä onnistumistekijöitä ovat olleet myös tuotteiden saama positiivinen vastaanotto ja selvä kiinnostus kierrätettyjen materiaalien hyödyntämiseen. Myös kumppanien rooli on tärkeä – Lounais-Suomen jätehuollon lisäksi Business Finland on tukenut Nordic Upstreamia ja mahdollistanut uuden materiaalin rohkean kokeilun.

Myös asenteella on väliä.

”Kokeilunhalua ja sillä tavalla positiivisuutta täytyy olla, että tällaisessa tuotekehityksessä pääsee eteenpäin. Jos ajatuksena on, että ’ei tämä onnistu’ niin sitten se ei onnistu”, Olli Rajala summaa.

Tällä hetkellä Nordic Upstream hyödyntää kierrätettyä tekstiilikuitua pääasiassa yhdistämällä siitä tehdyn huovan esimerkiksi puun tai muun kovan materiaalin väliin tai päälle. Materiaaleista voi tehdä erilaisia yhdistelmiä ja näin vaikuttaa lopputuotteen ulkonäköön sekä ominaisuuksiin.

Käytön jälkeen kovat paneelit on myös mahdollista kierrättää yhä uudelleen ja uudelleen. Mikko Rajala kertoo, että ”ympyrän sulkeminen” on taloudellisesti kannattavaa niin asiakkaalle kuin Nordic Upstreamille. Näin samat tuotteet voidaan kierrättää uusiksi ja mahdollistetaan asiakkaalle rahallista säästöä pitkässä juoksussa. Tekstiilikuidun hyödyntäminen tuo myös etuja itse tuotteen kannalta. Paneelit ovat tekstiilin ansiosta kevyempiä, ohuempia ja eristävät jonkin verran myös ääntä.

Tärkeää on toki myös mahdollistaa tuotteiden avulla järkevää käyttöä tekstiilijätteelle ja tätä kautta edistää kestävää liiketoimintaa – erityisesti isommat toimijat ovat jatkuvasti kiinnostuneempia kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä ja oman hiilijalanjälkensä pienentämisestä. Liiketoimintamahdollisuudet eivät kierrätyskuidun myötä ole ainakaan vähentyneet:

”Mahdollisuuksia on hirveän paljon. Hankalampaa on sulkea jotain pois”, Heidi Rajala kertoo.

Rajalat kannustavatkin myös muita rohkeasti kokeilemaan uuden materiaalin parissa. Olli ja Mikko Rajala vinkkaavat pitämään avoimen mielen, antamaan mielikuvituksen laukata ja keskustelemaan rohkeasti muiden kanssa – ideoita voi syntyä näin ihan vahingossakin.

”Tuumasta toimeen, jos suinkaan kiinnostaa”, Mikko Rajala tiivistää.

Ylhäällä kuva Nordic Upstreamin paneelista, jossa 100 % kierrätettyä tekstiilihuopaa ja pinnassa pähkinäviilua. Paneelia voidaan käyttää seinään tai kattoon ja se näyttää suurempana pintana massiivihirreltä. Kuva: Nordic Upstream

Kuvassa Nordic Upstreamin paneeleista valmistettu tuoli, jonka pinnassa on hyödynnetty kierrätettyä tekstiilikuitua. Tuotteissaan Nordic Upstream voi käyttää sellaista kuitumateriaalia, mikä ei kaikille muille kelpaa, kuten sekoitekankaista kierrätettyä ja lyhyttä kuitua. Selvityksessä on jopa kierrätysprosessissa syntyvän kuitupölyn hyödyntäminen. Kuva: Sini Suomalainen